lauantai 15. syyskuuta 2012

Zoron miekat part01 - Purkua ja piirtoa

Thärvetuloa blogiini, Lanvi cossaa ja proppaa.

Kesti aivan tajuttoman kauan alkaa ottaa selvää, kuinka tämmöinen blogi tehdään. Se selvisi sitten viidessä minuutissa mutta tämä harppaus oman mukavuusalueen ulkopuolelle kesti laittoman kauan. Kiitokset eräällä kettu-Sanjille, joka tuli otsikon aiheesta kyselemään ja sattumalta sai minut vihdoinkin ottamaan tämän harppauksen.

"Kuka wi**u on Lanvi ja mitä se luulee tietävänsä?"
Olen vuonna 2011 cossaamisen aloittanut, käsityöaineenopettajaksi opiskeleva otaku. Animeharrastus käynnistyi tuossa vuonna 1999, kun liityin ensimmäistä kertaa TAS:iin eli Turun Anime Seuraan, jonne pyrin edelleen jäsenyyteni muistaa uusia joka vuosi. Ensimmäisen varsinaisen käsityöharrastukseni muistan aloittaaneeni n. 16-vuotiaana, kun aloin rengaspanssaria tekemään. Nyt opiskelujen myötä, innostus käsitöihin on monipuolistunut entisestään ja kehittynyt roimaa vauhtia. Mainittakoon esimerkiksi, että ompelukoneen opin langoittamaan tuossa vuonna 2010.

Nyt siihen mikä ehkä kiinnostaakin! Aloitan viimeisimmän cossini propeista eli New World Zoron miekkojen tekemisestä. Teen tämän pienissä osissa, koska minulla on aivan mielettömästi kuvia käsiteltävänä kaikista työstö-vaiheista.

Pientä varmistelua tähän väliin. Vaikka olen iaidoa harrastanut aikoinaan useamman vuoden, omistan kirjan katanoiden valmistuksesta ja olen muutenkin aiheeseen tutustunut internetin ihmeellisen maailman kautta, en väitä tietojeni olevan absoluuttisia totuuksia. Niin älkää katana-otakut vetäkö herneenpalkoa nenään, jos jotain sanoin väärin aiheesta. Kitosh.

Mistä lähteä liikkeelle? Kolme miekkaa tehtävänä...
No, edellä mainittu kirja aiheesta auttoi tässä, eli tehdään siinä järjestyksessä osat, kuin oikeassakin miekassa.

Aloitetaan miekan ruodosta. Miltäs se näyttää?
Aivan! Mullahan on pari miekkaa, otetaan niistä se halvempi ja puretaan!
Tarvikkeet: Vasara, tuurna, kumivasara and some elbow grease.

Poistetaan vasaralla ja tuurnalla kahvassa (tsuka) olevat tapit (mekugi), jotka lukitsevat ruodon (nagako) paikoilleen.

Ota miekka käteen ja napauta toinen käsi nyrkissä, kämmenpohjalla kuvan osoittamaan kohtaan.
Käteen muutaman kerran napauttaminen irroittaa ruodon kahvasta, jotta se on helppo sitten vetää sieltä pois ilman, että on suurta vaaraa viiltää käsi terään.


Terästä kannattaa ottaa kiinni siten, että kädessä on jotakin paksua kangasta, esim. patalappu tai kangasta moninkerroin. Sitten vetää kahvaa ja ruotoa kohtisuorasti toisistaan poispäin.

Sitten onkin koristeiden vuoro.


Kuvassa on jo hieman löysytetty käsisuojaa (tsuba), sekä ylä- ja alapuolella olevia koristeosia (seppa). Ne ovat usein melko jumissa, joten tämä homma vaatii kärsivällisyyttä. Naputtelin kumivasaralla tsuba etu- ja takapuolelle vuorotellen, jolloin sain sen nitkutettua pikkuhiljaa alaspäin ja lopulta irti.



Lopultakin terä on saatu "paljaaksi". Osat ylhäältä alaspäin ja koristeet vasemmalta oikealle:
Tsuka, habaki, seppa, tsuba, seppa, nagasa (terä), nagako (kahvan sisään tuleva ruoto).

SITTEN ASIAAN! Otetaan terästä mallia!


Riittäisikö 20+ kappaletta? Jos vaikka sattuisi valmistuksessa tekemään virheen ja tarvitsisi uuden palan, jota lähteä työstämään...

Vastaus jää seuraavaan blogaukseen! Kiitos lukemisesta ja jaksamisia seuraavan kappaleen odottamiseen!
Muista tilata niin saat varmaan ilmoituksen asiasta!

2 kommenttia:

  1. o7 Ilmottaudun lukijaksi~

    Tuli mieleen kysyä alkaisitko tekeen noita proppikatanoita tilaustyönä? Jos alkaisit nii paljon pyytäisit?

    VastaaPoista
  2. Mulla meni näiden kolmen miekan tekemiseen 17 päivää. Pyytäisin niin naurettavan hinnan ettei kukaan maksaisi puumiekasta niin paljoa :'D
    Etenkin, kun nuo mokomat ottavat naarmua itseensä joka kerta, kun ne vetää tai työntää tuppeen.
    Joten ei, en tee tilaustyönä. Pahoitteluni.

    VastaaPoista